Ultraan on siis aikaa tasan viikko. Viikonloppuna aloitin sen stressaamisen. Pessimisti kampeaa itseään ylös ja viikonloppuna tuli sellainen olo, ettei siellä mitään pentuja ole. Kunhan huijaa koko maailmaa ;) Onneksi ahdistus meni pois ja nyt taas sellainen olo, että kykenee taas odottamaan ultran tuloksen ennen kuin maalaa piruja seinille :). Tosin kaikki tää on mun tapa valmistautua myös siihen huonompaan tulokseen, jotta pettymys ei olis ihan niin kauhean kamala. Sitä se kuitenkin on siinä tilanteessa. Täytyy ottaa ultrareissulle kaikki koirat ja treenikamppeet mukaan niin pääsee heti treenaamaan jos pentuja ei ole tulossa :) Se taitaa kuitenkin olla paras lääke pettymykseen, agility siis.
Onhan Tiksussa joitain merkkejä nähtävissä, mutta onko ne vain mun näkemää vai oikeasti totta. Nisät on turvonnu ja en muista, että olis ennen ollut näin juoksun jälkeen. Ja ihan kuin olisi vatsalinja laskenut vähän, mutta se voi olla ihan harhaakin (koska jos on niin on tosi vähän). Pari kertaa viime viikolla yhtäkkiä yritti tunkea syliin (ja tunkikin) siihen malliin, että olisi ollut hetkellisesti paha olo. Muuten kyllä ruoka maistuu ;) Ja ei Tikki musta ihan normaalisti käyttäydy, lähes mutta ei ihan. Mutta nämä merkit kaikki voi olla ihan huijaustakin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti